Lappajärvellä tehtiin luonnon-värjäyksen tekstiilihistoriaa

Kaupallinen yhteistyö – Lappajärven Värjäämö

Tekstiiliteollisuuteen kirjoitettiin uusi historian luku, kun Lappajärven Värjäämössä tehtiin Euroopan ensimmäinen teollinen luonnonvärjäys – paperinarulle.

Teksti & kuvat: Inka Porttila

Viime toukokuussa jännitys oli käsin kosketeltavissa Lappajärvellä, kun paikalliseen värjäämöön kerääntyi Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston tutkijoita sekä lukuisia tekstiilitaiteilijoita. Ikimuistoinen luonnonvärjäyspäivä jätti jälkeensä onnistuneen innovaation. Lappajärven Värjäämössä tehtiin Euroopan ensimmäinen teollinen luonnonvärjäys paperinarulle.

- Kaikki onnistui ja meni nappiin – syntyi uusi innovaatio! Teimme värjäyksen Pasi Ainasojan, Natural Indigo Finlandin paju-uutteella, kertoo Lappajärven Värjäämön Tiina Kujala.

Pajusta saadaan aikaiseksi voimakas väri ja se on hyvin tuottoisa luonnonvärjäysmateriaali. Luonnosta saadaan kerättyä paljon värjäysmateriaalia, sillä pajua esiintyy laajasti Suomessa. Pajuvärjäyksen ansiosta saadaan myös paljon eri värinyansseja aikaiseksi. 

 - Kevätpaju ja talvipaju vaikuttavat voimakkaasti eri värinyansseihin. Kaikki on hyvin tarkkaa ja lopputulos monesta pienestä asiasta kiinni – esimerkiksi pajun keräysajasta, Kujala jatkaa.

Lappajärven kuuluisa kutomohistoria 

Lappajärven historia on kuuluisa kutomoteollisuudestaan, paikkakunnalla on vahva käsityöperinne ja -osaaminen. Kolme paikallista mattokutomoa perustivat Lappajärven Värjäämön vuonna 1979.

 - 70-80-luvulla Lappajärvellä oli joka toisessa kodissa kutomakoneita. Perinne oli vahvaa ja alueella oli vankkaa osaamista, Kujala sanoo.

Nykyisin Lappajärven Värjäämö työskentelee muun muassa Lapuan Kankureiden sekä Annalan kutomon kanssa. Myös Natural Indigo Finland on vahvasti mukana yhteistyössä luonnonvärjäyksen parissa.

 - Pasi Ainasoja tekee uraauurtavaa työtä luonnonväri-innovaatioiden parissa. Hän on mieletön visionääri!

Morsinko, sipulinkuoret ja paju

 Lappajärven Värjäämössä tehdään myös kudemyyntiä värjäyksen lisäksi. Myytävät kuteet värjätään omassa värjäämössä. Luonnonvärivärjäyksiä tehdään luonnonmateriaaleille – pellavalle, villalle sekä paperille.

 Tällä hetkellä värjäämön luonnonvärimateriaaleina ovat toimineet morsinko, paju sekä sipulinkuoret.

 - Pohjois-Pohjanmaalla on iso ruokateollisuuden osa-alue, joka keskittyy sipuleihin. Sen sivuvirtana olemme ottaneet käyttöön sipulinkuoria. Näin saamme hyödynnettyä lähituotteena syntyvän ylijäämämateriaalin.

 - Haluamme ottaa luonnonvärjäyksessä vastuullisuuden huomioon jokaisella askeleella. Lähituotanto on meille tärkeää, Kujala jatkaa.

 Sipulista saatava väri paperinaruihin on herkkä, oljenkeltaisen hento.

Bioväriaineiden paletti

 BioColour-tutkimushankkeessa kehitetään uusia menetelmiä bioväriaineiden tuotantoon ja käyttöön. Väriaineiden lähteenä pyritään hyödyntämään metsä- ja ruokateollisuuden sivuvirtoja, mutta tutkimuksen kohteena ovat myös erilaiset viljellyt värikasvit sekä väriä tuottavat mikrobit.

Tavoitteena on luoda bioväriaineiden paletti, joka sisältäisi niin keltaisia, punaisia, ruskeita, vihreitä, sinisiä kuin mustiakin värejä. Kyseessä ei ole vain luonnonväreillä värjäys, vaan bioväriaineilla tarkoitetaan biopohjaisia väriaineita. Niiden syntytapaa muunnellaan biokemian avulla.

BioColour-hankkeessa tehdään yhteistyötä useiden yrityskumppaneiden kanssa. Myös Lappajärven Värjäämö on mukana hankkeessa.

- Tämä on meille hyvin mielenkiintoinen mahdollisuus, Kujala kertoo.

- Luonto on tulvillaan kiehtovia mahdollisuuksia, jos vain osaamme katsoa asioita uudelta kantilta. Inspiraatio on loputon.

Edellinen
Edellinen

Artikkelisarja: Vesielementti – Pekka Strang

Seuraava
Seuraava

The article series: Element of Water – Olivier Morin