Villejä kukkaistuoksuja läpi vuoden

Teksti & Kuvat

Inka Porttila

Oletko unelmoinut villien kesäkukkien tuoksusta syysilmassa? Kuivattuja kukkia voi säilöä ilmatiiviiseen purkkiin ja tuoksutella parfyymeja läpi talven. Kuivatut kukat sopivat myös kukkakonfetteihin, joita voi heitellä ilmaan erilaisissa juhlissa. Ulkona heitetyn kukkasateen voi rauhassa jättää maahan, se maatuu nopeasti ja on ekologinen.

Alunperin Japanista alkunsa saanut Oshibana eli kukkien prässääminen on myös kokeilemisen arvoinen taiteenlajinsa.

  1. Muista poimia kukat varovasti

    Kukinnot ovat yleensä parhaimmillaan aamulla. Poutasää on paras hetki kerätä kukat talteen. Anna sateen kastelleiden kukkien kuivua rauhassa ennen keräämistä. Hyvä muistisääntö on, että kookkaammat kukat kuivuvat hitaammin. Niistä kannattaakin nyppiä pelkät terälehdet kuivaamista varten.

2. Ilmava kuivatus

Levittele kerätyt kukat ilmavasti joko paperilehdille tai tarjottimelle. Muista pöyhiä kukkia muutaman kerran, jotta kuivuminen olisi tasaista eivätkä hentoiset kukat liimautuisi toisiinsa. Lämmin ja kuiva huoneilma jouduttaa kukkien kuivaamista muutamassa päivässä. Voit säilöä kukat ilmatiiviiseen astiaan, jossa niiden tuoksu säilyy jopa vuoden verran.

Edellinen
Edellinen

Kuusamon Uistin - vastuullisen uistinmuotoilun pioneeri

Seuraava
Seuraava

Nurmon makeat vesimelonit – mehukas lähiruoka laituripiknikille